Edunvalvontasektorin Wiktoria, Elmo, Vilja ja Roosa hymyilevät ikkunasta näkyvän merimaiseman edessä
03.06.2021

Edunvalvontasektorin kevään kuulumiset

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan (VYY) kevät oli tuttuun tapaan kiireinen. Hallitus on päivittänyt kuulumisia säännöllisesti Instagramin puolella VYYkkokatsausten merkeissä, mutta tapahtumarikkaan kevään jälkeen pieni tiivistelmä on paikallaan. Mitä kuului ylioppilaskunnan edunvalvontasektorin kevääseen?

Ylioppilaskunnan toimisto on jaettu sektoreihin, joista keskeisimmät on yhteisö- ja edunvalvontasektori. Edunvalvontasektoriin kuuluu hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava, kampus- ja kaupunkipoliittinen vastaava ja koulutuspoliittinen vastaava. Henkilökunnan edunvalvonta-asiantuntija on myös osa edunvalvontasektoria. Sektoria johtaa hallituksen puheenjohtaja. 
 

Elmo Nikula, hallituksen puheenjohtaja

Ylioppilaskunnan edunvalvontasektorin kevät on ollut vauhdikas ja toimintaa täynnä. Sektorimme on saanut uutta intoa ja tekemisen meininkiä uusien hallituslaisten lisäksi myös uuden edunvalvonta-asiantuntijan myötä. Hallitusohjelmaa kirjoittaessa sektorimme päätti keskittyä mm. opiskelijoiden oikeuksiin etäopiskelussa, kuntavaaleihin, yhdenvertaisuuteen ja hyvinvointiin.

Kevätlukukausi on mennyt koronan kannalta hankalassa tilanteessa. Paikallinen tilanne ei ole ollut kevään aikana vakava, mutta rajoitukset ovat olleet kovat ja kampus on pysynyt kiinni. Näillä näkymin syksyllä ehkä pääsee kampuksellekin, eli silloin saadaan uusi vaihde päälle ja opiskelijaelämän puolustaminen näkyy ja tuntuu taas!

Itseni kiireisenä on pitänyt tapaamiset sidosryhmien, kuten piirissämme toimivien järjestöjen, muiden ylioppilaskuntien ja yliopiston kanssa, mediahaastattelut, VYY:n strategiaprosessin eteenpäinvieminen, tutor-koordinaattorien rekrytointi ja muut yllättävät asiat, jotka ovat vaatineet puheenjohtajan reagointia. 

 

Neljä opiskelijaa iloisena kävelemässä kohti kameraa haalarit jalassa

VYY lanseerasi Åbo Åbo Akademis Studentkårin kanssa yhteisen Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjan. Kuva Sara Alasuutari.

 

Roosa Kesonen, kampus- ja kaupunkipolitiikka, kestävä kehitys

Yhteydenpito Vaasan kaupungin ja VOAS:n kanssa on jatkunut tiiviinä. Lausuimme Ahventien opiskelijakylän asemakaavamuutoksesta ja keskustelimme kaupungin johdon kanssa mm. osallistumisesta kaupungin strategian uudistamiseen.   

Opiskelijan Vaasa ry:n hallituksen varajäsenenä olen osallistunut aktiivisesti yhdistyksen toimintaan ja vastasin kuntavaalipaneelien järjestämisestä. VYY:ssa puolestaan olemme nostaneet opiskelijoille kuntavaaleissa tärkeitä aiheita esille paikallismediassa ja opiskelijoita on kannustettu äänestämään jakamalla tietoa Instagramissa ja blogiteksteissä. 

Kampuskehityksen puolella olen tukenut opiskelijaedustajien toimintaa ja osallistunut opiskelijoiden osallistamisen, kuten workshopin ja kyselyiden, toteuttamiseen.

Puheenjohtamani edunvalvontavaliokunta tapasi kevään aikana kolme kertaa uusia toimintatapoja kokeillen. VYY: hiilijalanjäljen laskenta on käynnissä ja suunnitelmia kohti vastuullisempaa ylioppilaskuntaa on jo tehty!

Lisäksi olen päässyt työskentelemään tiiviisti upean Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjan ensimmäisen tapahtuman, Yhdessä maailman ympäri, parissa. 
 

Vilja Tallgren, koulutuspolitiikka

Koulutuspolitiikan puolella olemme olleet ahkerasti mukana uuden Peppi-opintojärjestelmän käyttöönoton suunnittelussa ja saimme järjestelmään mukaan mm. Spark-palautejärjestelmän sekä valmistumisprosessia nopeuttavan Atomi-järjestelmän.  Olemme myös keskustelleet Tuudo-sovelluksen käyttöönotosta ja järjestelmäuudistuksen vaikutuksesta Moodleen.

Palautejärjestelmän uudistuessa koimme tarpeelliseksi päivittää myös kurssipalautekysymyksiä, mitä varten perustettiin työryhmä. Kevään aikana olemme tavanneet työryhmän kanssa ja työstäneet valmiiksi uudet kysymykset, opettajien ohjeet ja palautekäytännöt.

Kevään aikana olen saanut opiskelijoilta yhteydenottoja liittyen mm. seuraaviin aiheisiin: kurssimateriaalien ajantasaisuus, opiskelijoiden tietosuoja sekä yhdenvertaisuus opetuksessa ja arvostelussa. Olemme tarttuneet näihin asioihin niin opettajien, dekaanien kuin yliopiston johdonkin kanssa. Lisäksi kevään aikana on aloitettu uusi konsepti Instagramissa, kopokeskiviikko, jonka tarkoitus on tuoda koulutuspolitiikkaa lähemmäs opiskelijoiden arkea ja tarjota matalan kynnyksen kommentointi- ja keskustelukanava.
 

Kuusi iloista opiskelijaa skoolaa kameralle

Koko hallitus osallistui kevään aikana myös muiden ylioopilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen tapahtumiin. 

 

Wiktoria Ripatti, sosiaalipolitiikka

Sosiaalipolitiikan puolella on työ ollut täydessä käynnissä. Olemme olleet mukana suunnittelemassa Mikä neuvoksi -hankkeen toimintaa ja osallistuneet mm. hankkeen projektiassistentin rekrytointiin ja lemmikkikahvien järjestämiseen. Hankkeen tiimoilta erilaisia aamupalatilaisuuksia onkin jo järjestetty ja paljon lisää on vielä tulossa.

Hankkeen lisäksi olemme päivittämässä ylioppilaskunnan yhdenvertaisuusjulistusta, ja olemme kartoittaneet yliopiston liikuntapalveluiden jatkoa sekä selvittäneet kampuksen ravintoloiden kasvis- ja vegaaniruokailumahdollisuuksia. Olemme olleet myös mukana organisoimassa keväällä pidettyä hyvinvointipäivää sekä keskustelleet YTHS:n kanssa vuoden alusta tapahtuneen uudistuksen vaikutuksista.

 

Lauri Tuohiniemi, edunvalvonta-asiantuntija

Itselleni kevät 2021 on ollut vahvaa muutoksen aikaa, sillä hyppäsin mukaan VYY:n tiimiin edunvalvonnan asiantuntijakaisi vuoden alussa. Vaikka olenkin aikanaan toiminut paljon opiskelijoiden edunvalvonnan parissa, on siinä paino aina keskittynyt tämän meidän duaalimallisysteemimme toiselle puolelle ammattikorkeakouluihin ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin.

Alkuvuoden ajan olenkin ollut siis niin sanotusti jännän äärellä, sillä en tiennyt mitä odottaa edunvalvonnan saralta, kun siirryin puolustamaan yliopistomme opiskelijoiden etua. Ilokseni kuitenkin huomasin, että ev-sektorimme on ollut ahkera ja jokainen sektorimme jäsen ollut innokas ja tekemisen meininkiä täynnä. Näin itselleni mukana olo kaikissa ev-sektorin projekteissa, joita olemmekin tänä vuonna tehneet, on ollut helpompaa.

Olenkin asiantuntijana ollut mukana enemmän tai vähemmän kaikessa, mitä sektorimme on tänä keväänä tehnyt. Tämä on tuonut minulla myös paljon oppia uudesta, sillä esimerkiksi hiilijalanjäljen laskemisen periaatteet eivät ole olleet erityistä osaamistani. Odotankin jo innolla mitä syksy tuo tullessaan.

 

Edunvalvontasektorin Wiktoria, Elmo, Vilja ja Roosa hymyilevät ikkunasta näkyvän merimaiseman edessä

Edunvalvontasektoriin voit aina olla yhteydessä jos kohtaat ongelmia opintojesi aikana!

Varaa Leipätehtaan saunatila

Sauna- ja kokoustilat sijaitsevat Vaasan keskustassa