Edustajisto

Edustajisto

Vaasan yliopiston ylioppilaskunta toimii avoimesti ja demokraattisesti. Ylintä päätösvaltaa ylioppilaskunnassa käyttää 30-jäseninen edustajisto eli edari. Edari on VYY:n parlamentti, joka tekee päätökset tärkeimmistä VYY:tä koskettavista asioista. 

Edustajistoon kuuluvan täytyy olla läsnäoleva opiskelija ja VYY:n jäsen. Kaikki Vaasan yliopiston opiskelijat voivat vaikuttaa VYY:n toimintaan äänestämällä edustajistovaaleissa ja asettumalla itse ehdokkaaksi.

Opiskelijat valitsevat edustajiston jäsenet joka toinen vuosi parittomina vuosina järjestettävissä edustajistovaaleissa. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki ylioppilaskunnan jäsenet, eli kaikki yliopiston läsnäolevat perustutkinto-opiskelijat sekä ne vaihto- ja jatko-opiskelijat, jotka ovat läsnäolevia ja maksaneet ylioppilaskunnan jäsenmaksun.

Ylimpänä päättävänä toimielimenä edustajisto päättää strategisista linjauksista sekä esimerkiksi jäsenmaksun suuruudesta ja hallitusohjelman vahvistamisesta, VYY:n säännöistä, talousarviosta, tilinpäätöksestä, lainoista ja rakentamisesta. Edustajisto myös nimeää hallituksen sekä valitsee pääsihteerin tehtäväänsä.

Edustajisto kokoontuu noin kerran kuussa syys-toukokuun välisenä aikana. Kokoukset ovat avoimia kaikille VYY:n jäsenille.

Edustajiston puheenjohtaja on ylioppilaskunnan korkein luottamustoimija. Hänen tehtävänään on johtaa edustajistoa sen kokouksissa. 

Mikäli sinulla on kysyttävää edustajiston toiminnasta, ota yhteyttä edustajiston puheenjohtajaan tai pääsihteeriin.

 

Edustajistoryhmät ja yhteystiedot

Edustajiston puheenjohtajana vuonna 2026 toimii Julius Pentti (Warranttilaiset). 

Tavoitat yksittäisen edustajiston jäsenen sähköpostityypillä etunimi.sukunimi@vyy.fi ja kaikki edustajiston jäsenet sähköpostilla edustajisto@vyy.fi

Edustajiston kokoonpano: 

Warranttilaiset
Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Laura Vuorenoja
Edustajistoryhmän varapuheenjohtaja: Aleksi Koivistoinen
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla warranttilaiset@vyy.fi 

Warranttilaisten edustajistoryhmä:

Arvola Eetu
Sillanpää Vilho
Koivistoinen Aleksi
Koppanen Tuuli
Yrttiranta Eeva
Jalonen Joanna
Hasa Lauri
Vuorenoja Laura
Koskinen Onna
Tuomisto Atte

 

Tuttilaiset
Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Matias Mäkelä
Edustajistoryhmän varapuheenjohtaja Jonathan Kivimäki
Edustajistoryhmän 2. varapuheenjohtaja: Veikko Rauta
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla tuttilaiset@vyy.fi

Tuttilaisten edustajistoryhmä:

Lehtonen Anni
Parkkonen Ville
Ala-Hakuni Piia
Kallström Daniel
Kivimäki Jonathan
Mäkelä Matias

 

Edustajistoryhmä hallarit

Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Elle Koskimies
Edustajistoryhmän varapuheenjohtaja Eetu Harjula
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla hallarit@vyy.fi

Edustajistoryhmä hallarien edustajistoryhmä:

Honkimaa Nelly
Koskimies Elle
Kiuru Eero
Oinas Annika
Huotila Helmi
Kankaanpää Katariina

 

Kampusporvarit
Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Toni Melkoniemi
Edustajistoryhmän varapuheenjohtaja Heikki Katilainen
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla kampusporvarit@vyy.fi

Kampusporvarien edustajistoryhmä:

Melkoniemi Toni
Katilainen Heikki
Hakala Rasmus
Metsämäki Nuutti

 

Comedialaiset
Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Lassi Ojanperä
Edustajistoryhmän varapuheenjohtaja Siiri Kaukola
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla comedialaiset@vyy.fi

Comedialaisten edustajistoryhmä:

Naumanen Lotta
Kaukola Siiri
Ojanperä Lassi

 

Vivahde
Edustajistoryhmän puheenjohtaja: Elsa Nisula
Tavoitat edustajistoryhmän sähköpostilla vivahde@vyy.fi

Vivahteen edustajistoryhmä:

Nisula Elsa
Pöytäkirjat

Alta löydät listauksen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksien pöytäkirjoista siltä osin, kun ne on ehditty viedä ylioppilaskunnan sähköiseen arkistoon.
 

Usein kysyttyä edustajistosta

Mikä on edustajisto?

Edustajisto, tai tuttujen kesken edari, on tavallisista Vaasan yliopiston opiskelijoista koostuva ryhmä, joka päättää tärkeimmistä ylioppilaskuntaa ja siten jokaista jäsentä koskevista asioista. VYY:n edarissa on 30 jäsentä. Edari valitaan vaaleilla kahden vuoden välein. Vaaleissa jokainen VYY:n jäsen voi asettua ehdolle ja äänestää. Jäsenillä on myös oikeus tulla seuraamaan edarin kokouksia. Kokouksia pidetään noin kerran kuukaudessa syyskuusta toukokuuhun. Jokaisella ylioppilaskunnalla on oma edustajisto. Edustajiston rooli on saman tyyppinen kuin eduskunnalla suomessa tai kaupunginvaltuustoilla kaupungeissa.

Mikä on edariryhmä?

Edarissa on 30 jäsentä. Suurin osa jäsenistä kuuluu johonkin ryhmään. Usein ryhmiä muodostavat ihmiset, joita yhdistää jokin asia, kuten opiskeluala tai vaikka poliittinen kanta.

Mitä edarissa tehdään? 

Edustajisto kokoustaa yleensä noin kerran kuukaudessa. Kesän aikana ei ole kokouksia. Kokouksissa keskustellaan ja päätetään seuraavassa kohdassa mainituista asioista. Lisäksi joitain kokouksia ennen järjestetään iltakoulu, jossa keskustellaan laajemmin seuraavan kokouksen päätösasioista ja käydään läpi mahdollisia taustatietoja ja -dokumentteja, jotta edaattoreilla on aikaa kysymyksille ja kommenteille. Edustajistolle järjestetään ajoittain myös vapaaehtoista virkistystoimintaa. 

Mihin asioihin pystyt edarissa vaikuttamaan?

Edari päättää monista eri asioista kuten jäsenmaksun suuruudesta, ylioppilaskunnan säännöistä, toimintasuunnitelmasta, talousarviosta ja hallituksen ja pääsihteerin valinnasta. Vuosittain päätettävä hallitusohjelma ohjaa hallituksen ja henkilökunnan toimintaa eli sitä, mihin asioihin ylioppilaskunnan tulisi vaikuttaa ja käyttää resursseja.

Kuka voi lähteä ehdolle?

Ihan kaikki! Jos siis olet läsnäoleva opiskelija Vaasan yliopistossa ja maksanut jäsenmaksun. Voit joko perustaa oman vaaliliiton, liittyä osaksi jotain vaaliliittoa tai asettua ehdolle listojen ulkopuolelta. Valinta on sinun.

Kuka voi äänestää edustajistovaaleissa?

Edustajistovaaleissa voivat äänestää kaikki vaalikuulutuksessa mainittuun päivämäärään mennessä läsnäolevaksi ilmoittautuneet ylioppilaskunnan jäsenet.

Miten voin lähteä ehdolle?

Edustajistovaalit järjestetään joka toinen vuosi. Seuraavat vaalit ovat syksyllä 2027. Ehdokasasettelu aukeaa syyslukukauden alussa, ja siitä ilmoitetaan edustajistovaalien verkkosivuilla sekä VYY:n sosiaalisen median kanavissa. Asettuaksesi ehdolle sinun tulee täyttää ehdokasilmoitus. Kaikkia vaaliasiakirjoja saa VYY:n verkkosivuilta sekä ylioppilaskunnan palvelutoimistolta ehdokasasettelun avauduttua. Mikäli sinulla on kysyttävää ehdokasilmoituksen tai muiden dokumenttien täyttämisestä, pyydä apua vaaliliton vaaliasiainhoitajalta tai ylioppilaskunnan henkilökunnalta. Mikäli sinulla on mitä tahansa kysymyksiä liittyen edustajistovaaleihin, voit tulla käymään palvelutoimistolla tai lähettää sähköpostia henkilökunnalle.

VYY:n edustajistovaalit

Ylioppilaskunnan edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, jossa toimii kolmekymmentä (30) varsinaista edustajaa sekä edustajiston varaedustajat. Kaikilla ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus asettua ehdolle ja äänestää vaaleista.

Edustajiston tärkein tehtävä on edustaa opiskelijoita ylioppilaskunnan päätöksenteossa. Edustajisto päättää muun muassa ylioppilaskunnan strategisista linjauksista ja vuosittaisesta budjetista sekä jäsenmaksun suuruudesta. Lisäksi edustajiston tehtäviin kuuluu hallituksen ja pääsihteerin valinta ja nimeäminen.

Jokaisella opiskelijalla on varmasti mielipide siitä, mihin VYY:n jäsenmaksua tulisi käyttää, ja miten VYY:n tulisi vaikuttaa, jotta opiskelijoilla olisi hyvä opiskella, asua ja elää Vaasassa. Sen kummempaa ehdolle lähteminen ei vaadi. Riittää, että olet kiinnostunut opiskelijoiden asioista ja olet valmis sitoutumaan edustajiston jäsenen tehtäviin.

Edustajistovaaleja koskevissa kysymyksissä voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan pääsihteeriin.

Seuraavat edustajistovaalit pidetään syksyllä 2027.

Mitkä edarivaalit?

Kuka voi lähteä ehdolle?

Ihan kaikki! Jos siis olet läsnäoleva opiskelija Vaasan yliopistossa ja maksanut jäsenmaksun. Voit joko perustaa oman vaaliliiton, liittyä osaksi jotain vaaliliittoa tai asettua ehdolle listojen ulkopuolelta. Valinta on sinun.

Kuka voi äänestää edustajistovaaleissa?

Edustajistovaaleissa voivat äänestää kaikki vaalikuulutuksessa mainittuun päivämäärään mennessä läsnäolevaksi ilmoittautuneet ylioppilaskunnan jäsenet.

Miten voin lähteä ehdolle ja miten vaaliasiakirjat täytetään?

Asettuaksesi ehdolle sinun tulee täyttää ehdokasilmoitus. Kaikkia vaaliasiakirjoja saa tältä sivustolta sekä ylioppilaskunnan palvelutoimistolta ehdokasasettelun avauduttua. Mikäli sinulla on kysyttävää ehdokasilmoituksen tai muiden dokumenttien täyttämisestä, pyydä apua vaaliliton vaaliasiamieheltä tai ylioppilaskunnan henkilökunnalta. Ylipäätään mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen edustajistovaaleihin, voit tulla käymään palvelutoimistolla tai lähettää sähköpostia henkilökunnalle.

Kuka voi perustaa ryhmän (vaaliliiton)?

Kuka tahansa VYY:n jäsen voi perustaa vaaliliiton.

Miksi kannattaa äänestää edustajistovaaleissa?

Siksi, että ylioppilaskunnan päätöksenteko koskee juuri sinua. On tärkeää, että jäsenet käyttävät oikeuttaan äänestää, sillä siten ylioppilaskunta tekee niitä asioita, joita sinä ja muut jäsenet haluavat sen tekevän. Äänestys toteutetaan sähköisesti, joten vaikka et olisi kampuksella tai edes Vaasassa ennakkoäänestys- tai varsinaisina vaalipäivinä, voit silti käyttää äänesi!

Mitä ovat vaaliliitot ja -renkaat?

Edustajistovaaleissa ei ole esimerkiksi eduskuntavaalien tavoin poliittisia puolueita, vaan vaaliliittoja, jotka toimivat täsmälleen samoin kuin vaaliliitot missä tahansa muussakin vaalissa. Vaaliliiton voi muodostaa joko olemassa oleva edustajistoryhmä tai mikä tahansa muu vähintään kahden ehdokkaan muodostama joukko äänioikeutettuja ylioppilaskunnan jäseniä. Vaaliliitto perustetaan perustamisilmoituksella. Kun vaaliliitto on perustettu, voi se perustaa yhdessä muiden ehdolla olevien liittojen tai yksittäisten ehdokkaiden kanssa vaalirenkaan.

Vaalirenkaan voi muodostaa kaksi tai useampia vaaliliittoja sekä vaaliliiton tai vaaliliittojen kanssa yksi tai useampi vaaliliittoihin kuulumaton ehdokas. Vaaliliitto tai ehdokas voi kuulua vain yhteen vaalirenkaaseen. Sopimusasiakirja on vaaliliittojen yhteyshenkilöiden ja jos vaalirenkaassa on vaaliliittoihin kuulumattomia ehdokkaita, myös näiden allekirjoitettava. Vaaliliitto perustetaan perustamisilmoituksella.

Mutta miksi?

Eduskuntavaaleissa vaaliliitto tarkoittaa puolueiden muodostamaa liittoumaa. Edarivaaleissa yksittäiset ehdokkaat muodostavat vaaliliiton sellaisenaan, eikä puolueita ole. Vaaliliitto toimii kuitenkin molemmissa vaaleissa samalla tavoin. Kaikkien liitossa olevien ehdokkaiden äänimäärä lasketaan yhteen, ja saadusta luvusta lasketaan ehdokkaille vertausluvut, joiden mukaan paikat jaetaan. Edarivaaleissa vaaliliitot voivat kuitenkin muodostaa keskenään vielä vaalirenkaan. Tällöin ehdokkaat laitetaan ensin järjestykseen vaaliliiton sisällä laskemalla heille liittovertausluvut vaaliliiton saamista äänistä. Tämän jälkeen kaikille vaalirenkaan ehdokkaille lasketaan rengasvertausluvut jakamalla koko vaalirenkaan yhteenlasketut äänet vuorostaan liittovertauslukujen mukaisessa järjestyksessä. Edaattorit valitaan näiden rengasvertauslukujen perusteella.

Vaalirenkaaseen kuuluvat ryhmät saavat näin ainakin sen verran paikkoja, kuin ne saisivat kuulumatta renkaaseen. Kuulumalla vaalirenkaaseen voivat edarivaalien vaaliliitot saada kuitenkin nostettua läpimenon rajamailla olevan ehdokkaansa vertauslukua sen verran, että lisäpaikka edustajistosta irtoaa.

Vaalikuulutus

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit 2025

Vaalikuulutus

Vaaliasiakirjat ja ohjeet

Vaaliasiakirjoja saa tältä sivulta sekä VYY:n palvelutoimistolta vaalikuulutuksen julistamisen jälkeen.

Vaaliohjeet

Ohje ehdokkaaksi asettuvalle
Ohje vaaliasiainhoitajalle

Vaalimainonnan ohjeet

Vaaliasiakirjat

Ehdokasilmoitus - Voit täyttää ehdokasilmoituksen myös sähköisesti visma sign-lomakkeella
Vaaliliiton perustamisilmoitus
Vaaliliiton yhdistämissopimus
Vaalirenkaan perustamissopimus

Ehdokkaat, vaaliliitot ja vaalikone

Vaaliliitot
 

Vuoden 2025 edustajistovaaleissa toimivat seuraavat vaaliliitot

Warranttilaiset - Vaaliasiainhoitaja Atte Tuomisto
Tuttilaiset - Vaaliasiainhoitaja Veikko Rauta
Hallarit - Vaaliasiainhoitaja Jaakko Rantamäki
Comedialaiset - Vaaliasiainhoitaja Lassi Ojanperä
Kampusporvarit - Vaaliasiainhoitaja Onni Heikkinen
Vivahde - Vaaliasiainhoitaja Mimmi Eskelä
Keskeiset - Vaaliasiainhoitaja Lauri Salo

Voit olla vaaliasiainhoitajiin yhteydessä etunimi.sukunimi@student.uwasa.fi -sähköpostilla, poislukien Keskeisten vaaliasiainhoitaja, johon voit olla yhteydessä sähköpostitse etunimi.sukunimi@kol.fi
Mikäli tarvitset tarkempia yhteystietoja vaaliasiainhoitajiin, olethan yhteydessä vaalikoordinaattori Helin Karatagiin.
 


Ehdokaslistojen yhdistelmä

 

Voit tutustua syksyn edustajistovaalien ehdokaslistojen yhdistelmään alta, tai tästä pdf-tiedostosta 

 

 

Vaalikone

Edustajistovaaleissa hyödynnetään vaalikonetta. Löydä sinulle sopiva vaaliliitto ja ehdokas täyttämällä vaalikone.

Äänestäminen

Vaalit järjestetään sähköisesti.  Äänioikeutettuja ovat vaalikuulutuksessa tiettyyn päivämäärään mennessä läsnäolevaksi kirjautuneet ylioppilaskunnan jäsenet. Vaaliluetteloon kuulumisen voit tarkistaa ylioppilaskunnan henkilökunnalta tai sähköiseen äänestysjärjestelmään kirjautumalla. Voit käyttää ääntäsi minä tahansa äänestyspäivänä.

 

Sähköinen äänestysjärjestelmä on auki äänestysajan puitteissa, jokaisena äänestyspäivänä klo 8 - 18Syksyn 2025 edustajistovaalien ennakkoäänestyspäivät ovat 29. - 30.10 ja 5. - 6.11.2025.

Sähköiseen äänestysjärjestelmään kirjaudutaan käyttäen yliopiston tunnuksia.

Mikäli sinulla on kysymyksiä äänestykseen liittyen, voit olla yhteydessä VYY:n pääsihteeriin.

 

Äänestä edustajistovaaleissa alla olevaa linkkiä käyttäen:

https://vaalit.trevea.fi/vyy

Tulokset

Vuoden 2025 edustajistovaalien tulokset: 

Vaalitulos löytyy tästä pdf-tiedostosta

 

 

Voit tarkistaa alta vuoden 2023 edustajistovaalien tuloksen. 
Vaalien tulos löytyy täältä.

Vuoden 2021 edustajistovaalien tulokset löytyvät täältä.

Palaute

Miten edustajistovaalit mielestäsi menivät? Löysitkö ehdokkaasi, osallistuitko tapahtumiin ja saitko vaaleista tarpeeksi tietoa? 

Demokratian toteutumiselle on ensiarvoisen tärkeää, että äänestäjät saavat riittävästi tietoa vaaleista oikeissa kanavissa. Siksi pyydämmekin jäsenistöltämme palautetta tämän vuoden edustajistovaaleista, jotta voimme kehittää tulevia vaaleja entistä paremmiksi. 

Auta meitä kehittymään! Täytä Google Forms -palautelomake edarivaaleista 24.11. mennessä.

Ota yhteyttä ylioppilaskunnan toimijoihin

Hallitus ja henkilökunta kertovat mielellään lisää ylioppilaskunnan toiminnasta ja osallistumismahdollisuuksista