Neljä opiskelijaa opiskelijahaalareissa hyppää iloisesti
10.06.2021

Maailman onnellisimmat opiskelijat matkalla maailman ympäri


Huhtikuun lopulla julkaisimme Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjan, joka jatkuu vuoden loppuun saakka. Kampanja starttiin Yhdessä maailman ympäri -tapahtumalla toukokuussa. Kampanja kehitettiin yhdessä ÅAS (Åbo Akademis Studentkåren) kanssa ja mukaan tuli myös muut vaasalaiset opiskelijayhteisöt, eli: Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (VAMOK), Studentföreningen vid Svenska Handelshögskolan i Vasa r.f. (SSHV), Studerandekåren Novium, Opiskelijan Vaasa - Vasa Studerande (OVVS) ja Helsingin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Vaasan yksikön ainejärjestö Justus ry. Vaasan kaupunki tukee kampanjaa.

Toukokuun aikana tavoittelimme yhteistä matkaa maailman ympäri ja samalla kannustimme yrityksiä lahjoittamaan opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävälle Nyyti ry:lle. Kuinka pitkälle kuljimme ja millaisen lahjoitussumman keräsimme? Mitä ainutlaatuisen yhteistyön alku oikeastaan jätti käteen?

Tavoittelimme maailmanympärysmatkaa, 40 000 kuljettua kilometriä, joista lopulta saavutimme 12 200 kilometriä. Tulokseen voi olla tyytyväinen, jokainen kuljettu kilometri on edistänyt opiskelijoiden hyvinvointia. Nyyti ry:lle tehdyn lahjoituksen summaksi kertyi lopulta 4 100€. Kiitos VOAS, Wapice, Logset, VASEK ja Vaasan kaupunki. Halusimme myös herättää keskustelua opiskelijiden hyvinvoinnin tilanteesta. Tapahtuma keräsi mediahuomiota sekä paikallisessa että valtakunnallisessa mediassa, sanomastamme uutisoitiin Ahvenanmaalla saakka. 

Mikä hienointa, matkaan osallistuivat vaasalaiset opiskelijat yli organisaatio- ja kielirajojen. Kaikki vaasalaiset kuusi opiskelijayhteisöä tulivat lähemmäs toisiaan yhteisen tavoitteen äärellä. Uskomme, että nyt vahvistuneella yhteistyön pohjalla on iso merkitys myös tulevaisuudessa. Erilaiset opinalat tai kielimuuri eivät ole este yhteistyölle vaan mahdollisuus uudelle. Toivomme saavuttavamme aitoa ja tiiviimpää yhteistyötä korkeakoulujen välillä. Vaasassa opiskelijat ja kaksikielisyys ovat rikkauksia, joten miksi nämä eivät kuuluisi meidän kaikkien elämiin laajemmin. Meille vaasalainen opiskelijaelämä ei näyttäydy vain punaisina haalareina ja toivomme, että yhä useampi voisi nähdä samoin tulevaisuudessa. 

Vaikka saavutimmekin konkreettisia asioitakin hyvin menneen tapahtuman aikana, on varmastikin yhtä tärkeää että loimme uusia kontakteja muiden korkeakoulujen opiskelijoihin tapahtuman myötä. Kampanjaa tehdessä harmitti oikeastaan vain se, että tällaisiä ihmisiä tapasi vasta nyt eikä aiemmin. Tämän haluamme muuttaa jatkossa, jotta kaikilla olisi mahdollisuuksia tutustua laajemmin opiskelijoihin Vaasassa ja ottaa kaikki irti opinnoistaan täällä.

Yhdessä maailman ympäri -tapahtuma oli vasta alkua, matka kohti maailman onnellisimpia opiskelijoita jatkuu syksyllä!

Varaa Leipätehtaan saunatila

Sauna- ja kokoustilat sijaitsevat Vaasan keskustassa