Sauna- ja kokoustilat sijaitsevat Vaasan keskustassa
Tutustu ylioppilaskunnan yhteisösektorin toimintaan
Ylioppilaskunnan hallitus on jaettu erilaisiin sektoreihin, jotka ovat johtosektori, edunvalvontasektori sekä yhteisösektori. Tällä kertaa tutustutaan yhteisösektorin toimintaan, kun järjestövastaava Tiina Saukko, tapahtumavastaava Oscar Mäkinen ja yrityssuhde- ja jäsenpalveluvastaava Milla Juusela kertovat hallitustoiminnasta omasta näkökulmastaan.
Mikä on ollut asia, jossa olet nähnyt selvimmin oman työsi panoksen tai kätesi jäljen?
Tiina: Erityisesti mieleeni on jäänyt alkuvuodesta pidetty Järjestöseminaari. Se oli ensimmäinen järjestämäni tapahtuma järjestötoimijoille. Kaksipäiväinen seminaari sisälsi erilaisia luentoja ja työpajoja. Seminaari huipentui toisen päivän päätteeksi pidettyihin Järjestösitseihin.
Oscar: Tapahtumavastaavan pestissä on hienoa, kun oman työn jälki näkyy todella selkeästi heti järjestetyssä tapahtumassa. Koen, että fuksiviikkojen Teatrobailut ovat olleet niitä, joista on tullut eniten palautetta jo bileiden aikana! Lisäksi pidän siitä, kuinka paljon Tapahtumatiimin profiilia on saatu nostettua kuluneen vuoden aikana. Uskon, että Tapahtumatiimillä on vielä niin paljon käyttämätöntä potentiaalia, mikä vain odottaa tulla käytetyksi! Teenkin parhaani, että Tapahtumatiimin toimintaa saadaan kasvatettua entisestään loppuvuoden aikana.
Milla: Elokuvaillat ja tapahtumat yleisesti, erityisesti vielä tutorprojektin tapahtumat. On mukavaa nähdä, kun opiskelijat pitävät hauskaa.
Tärkein oppimasi asia ylioppilaskunnan hallitustoiminnassa?
Oscar: Ehdottomasti priorisointi – tiesin priorisoinnin olevan tärkeä osa hallitustoimintaa jo aikaisemmin. Nyt hallitusvuoden aikana sen merkitys on kasvanut entisestään, kun on todella paljon erilaisia tehtäviä eikä kaikkea pysty tekemään tiettyyn deadlineen mennessä. Tällaisessa tilanteessa onkin tärkeää tehokas organisointikyky ja asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen.
Milla: Sisäinen viestintä on puolet ulkoisesta! On tärkeää, että kaikki tietävät mitä muut tekevät. Esimerkiksi kun joku hallituksen ulkopuolinen kysyy asiasta x, osataan vastata kysymyksiin. Yhteistyökuvioiden suhteen asiat etenevät paremmin soittamalla tai tapaamisella ennemmin kuin sähköpostilla. Olen oppinut paljon tärkeitä työelämätaitoja ja käytänteitä, mutta niitä on vaikea ehkä vielä kunnolla sanoittaa. Opitut taidot huomaa varmasti parhaiten seuraavissa työtehtävissä tai uutta työtä haettaessa.
Tiina: Erilaisten kokonaisuuksien hallinta. Tavallisesti käynnissä on useampia projekteja kerralla, joten kokonaisuuksien hallinta on erittäin tärkeää. Esimerkiksi nyt työpöydälläni on sekä Järjestömessujen että järjestötoimijoiden koulutuspäivän suunnittelu.
Mikä on ollut isoin haaste vuoden aikana?
Milla: Jokaisella on omat toimintatavat – kun tehdään töitä tiiminä, pitää myös joustaa omasta tavastaan tehdä asioita sekä kunnioittaa myös toisen työskentelytapaa.
Tiina: Kieltäytyminen erilaisista projekteista. Vaikka mieli tekisi lähteä jokaiseen projektiin mukaan, täytyy muistaa, että omasta jaksamisesta on pidettävä huolta ja on osattava priorisoida tärkeimmät projektit.
Oscar: Suurimmat haasteet liittyvät Wappuun ja Wappuputkinnon järjestämiseen, mutta koen siihen liittyvän myös ne suurimmat onnistumisen hetket. Wapussa on niin monta liikkuvaa osaa, joita täytyy selvitellä sekä yhdistellä paloja kampuksella toimivien muiden järjestöjen kanssa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Haastavinta Wapussa oli yhteisen tapahtumakalenterin tekeminen, koska muutoksia tuli kalenteriin koko ajan ja järjestöt piti pitää ajantasalla kaikista muutoksista.
Mieleenpainuvin muistosi hallitusvuodesta?
Tiina: Mieleenpainuvin muisto on ehdottomasti vappu kokonaisuudessaan. Myös SYL:n avaussemmaan lähtö viideltä aamulla Teatrobileiden jälkeen on jäänyt pysyvästi mieleen.
Oscar: Mieleenpainuvin muisto on koko Wappu kokonaisuudessaan. Kaikki se työ mitä tehtiin ennen Wappua, jotta putkinto saatiin kasaan. Kaikki ne tapahtumat, mihin päästiin itse osallistumaan ja lisäksi palaute eri tapahtumista ja bileistä! Wappuputkinto kulminoituikin ryytyneeseen auringonpaisteeseen Wappusilliksellä Dompan lattialla – tietenkin tillimakaronin ja jallusiman saattelemana.
Milla: Mieleenpainuvia hetkiä on ollut monia, kuten esimerkiksi VYY:n vuosijuhlat, wappurupeama ja SYL:n vuosijuhlat. Itselleni mieleenpainuvin tapahtuma on ollut ehdottomasti ensimmäinen toustikerta kampussitseillä.
Jos voisit antaa vuoden takaiselle itsellesi jonkin neuvon tai vinkin hallitusvuoteen, mikä se olisi?
Oscar: Opettele käyttämään kalenteria aktiivisesti jo ennen hallitusvuotta. Kalenteri on tällä hetkellä paras kaveri ja sitä pitäisi yrittää käyttää vieläkin aktiivisemmin..
Milla: Lähde rohkeasti toteuttamaan omaa visiota. Ei ole mitään oikeaa mallia, jota pitäisi seurata. Yrityssuhdevastaavan pesti on juuri sen näköinen, mitä siitä itse teet – muista nauttia joka hetkestä, sillä vuosi menee ohi nopeasti!
Tiina: Lyhyesti ja ytimekkäästi - luota itseesi ja omaan osaamiseesi!
Haku ylioppilaskunnan hallitukseen on käynnissä ja kiinnostuksesta voi ilmoittaa 11.10. asti. Vuoden 2023 hallituksen muodostaja valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 11.10. Voit ilmoittaa kiinnostuksestasi hallituksen muodostajaksi vielä edustajiston kokouksessa.