Ehdokas Kim Kujala
02.08.2018

Kim Kujala pyrkii Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallituksen puheenjohtajaksi

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kim Kujala pyrkii Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallituksen puheenjohtajaksi 2019.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kim Kujala pyrkii Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallituksen puheenjohtajaksi 2019. Kujala hakee mandaattia puheenjohtajakilpailuun ylioppilaskuntansa edustajistolta, joka kokoontuu päättämään asiasta syyskuussa. Vaasasta ei aiemmin ole ollut Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallituksen puheenjohtajaa.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kim Kujala, 23, pyrkii ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n puheenjohtajakilpailuun. Vaasan yliopistossa viestintätieteitä opiskeleva Kujala on kotoisin Lapinjärveltä, Uudeltamaalta. Hän on asunut Vaasassa neljä vuotta ja on ylioppilaskuntansa puheenjohtajuuden ohella myös Vaasan yliopiston hallituksen jäsen.

– Näin omana syntymäpäivänä tuli sellainen olo, että nyt on hyvä hetki kertoa tulevaisuuden suunnitelmistani. Päätös on toki kypsynyt aiemmin kesän mittaan, ehdokkuutta tavoitteleva Kujala kertoo.

Suomen ylioppilaskuntien liitto ry on valtakunnallinen opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa. Jäseninä ovat kaikki Suomen ylioppilaskunnat. Liiton puheenjohtajana on aiemmin ollut muun muassa lääkäri ja poliitikko Pekka Puska sekä yritysjohtaja Jorma Ollila.

Presidentti Tarja Halonen työskenteli liitossa sosiaali- ja järjestösihteerinä vuonna 1969 ja valtiovarainministeri Petteri Orpo pääsihteerinä vuosina 1997–1998.

– Itse uskon vahvasti liittoon opiskelijoiden ja ennen kaikkea nuorten edunvalvojana. Ylioppilasliike on aina ollut ajan hermolla ja osannut katsoa tulevaisuuteen ja minusta liikkeen erityinen vahvuus on kyky asettua kokonaisen sukupolven – ei vain opiskelijoiden – rooliin, Kujala toteaa.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan 30-henkinen edustajisto päättää kokouksessaan tiistaina 25. syyskuuta puheenjohtajaehdokkaan asettamisesta Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n liittokokoukseen.

– Luonnollisesti nyt ensimmäisenä lähden hakemaan ehdokkuudelle tukea omalta ylioppilaskunnaltani. Jos saan mandaatin lähteä kilpailuun, edessä on varmasti mielenkiintoinen ja jännittävä syksy, Kujala miettii.

Puheenjohtaja valitaan marraskuussa Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n liittokokous järjestetään 16.–17. marraskuuta Espoossa. Liittokokous valitsee puheenjohtajan lisäksi hallituksen vuodelle 2019 ja käsittelee liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion.

– Ensi vuonna luvassa on ainakin eduskuntavaalit ja Euroopan parlamentin vaalit. Töitä liiton näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi on tehtävä paljon, sillä nämä ovat tärkeitä vaaleja, Kujala toteaa.

Hän uskoo, että ylioppilasliikkeellä ja nuorilla ylipäätään on yhteiskunnallisina vaikuttajina ja keskustelijoina kysyntää nykyistä enemmän.

– Kunhan vain itse uskallamme rohkeasti ottaa paikkamme. Niitä paikkoja ei anneta, ne otetaan, Kujala lisää.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnasta on viimeksi ollut liiton hallituksessa jäsen vuonna 2013. Puheenjohtajaa Vaasasta ei ole ollut koskaan.

 

– Minusta on tärkeää, että ylioppilasliikkeessä kuuluu laaja-alaisesti ja monipuolisesti koko kentän ääni. Minulla on unelma rohkeasta ja vaikuttavasta ylioppilasliikkeestä, joka seisoo ylpeästi yhdenvertaisuuden, laadukkaan koulutuksen ja paremman huomisen puolesta.

 

Lisätiedot:                                                                                                                                           

Kim Kujala           
ehdokas
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta
+358 40 482 5568
hpj@vyy.fi

Tilaa viikkotiedote

Pysy ajan tasalla opiskelijoita koskevista asioista ja tapahtumista