Pride näyttää suunnan, mutta matka on vielä kesken

Vaasa Pride-viikko on täällä! Pride-liike on muutakin kuin tapahtumia; sateenkaarilippuja virastojen ja yritysten lipputangossa, somepäivityksiä sitoutumisesta priden arvoihin, kulkueita kaupungeissa, värikkäitä piknikkejä ja sateenkaarikrääsän myymistä kaupoissa. Pride-liikkeen tavoite on mahdollistaa samat oikeudet kaikille sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. 

Mistä on lähdetty?

Pysähdytään katsomaan, miten suomessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat 1900-luvulta kehittyneet tähän päivään. Muu kuin heteroseksuaalisuus ja cis-sukupuolisuus on tulkittu poikkeukselliseksi, luonnottomaksi, sairaudeksi ja se on ollut jopa rikollista. 

• Homoseksuaalinen teko on on ollut rikoslaissa rangaistava teko 1981 vuoteen asti. 
• Homoseksuaalisen teon dekriminalisoinnin jälkeen homoseksuaaliseen tekoon kannustaminen oli kiellettyä 1999 vuoteen asti. 
• Homoseksuaalisuus on ollut suomen terveydenhuoltojärjestelmän mukaan sairaus 1981 asti. 
• Transsukupuolisuuden tautiluokituksesta luovuttiin vasta 2011. 

Median kuvasto on pitkään toistanut heteronormatiivista perhemallia ja jättänyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt näkymättömiksi. Vasta viime vuosina seksuaalisuuden, sukupuolen ja perhesuhteiden moninaisuus on alkanut näkyä mediassa ja tullut osaksi myös koulujen opetusta neutraalina ja asiallisena tietona. Lapset ja nuoret tarvitsevat kasvaessaan esikuvia, joihin voivat samaistua – esikuvia, jotka näyttävät, että myös heidän kokemuksensa ovat arvokkaita ja hyväksyttyjä.

Missä olemme nyt?

Syrjintä on lailla kielletty seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin nojalla. Siitä huolimatta sateenkaari-ihmiset kokevat syrjintää esimerkiksi työnhaussa, hankkiessaan asuntoja tai terveydenhuollon toimesta seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteetin takia. Syrjiminen näkyy yksilötasolle esim asiattomana läppänä työyhteisössä, vihapuheena, häirintänä tai jopa väkivaltana. Syrjiminen näkyy myös rakenteisiin upotettuna; Osaavatko opettajat puuttua sateenkaarinuoren kiusaamiseen? Koulutetaanko terveydenhuollon henkilöstöä riittävästi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta? Joutuuko sateenkaareva ihminen jättämään kertomatta itsestään avoimesti syrjinnän välttämiseksi?

Lainsäädännöstä on vähitellen tehty tasa-arvoisempaa seksuaalivähemmistöihin kuuluville henkilöille. Esimerkiksi hedelmöityslaissa lahjasukusoluilla tehtävät lapsettomuushoidot mahdollistettiin vasta myöhemmin samaa sukupuolta oleville pareille ja itsellisille äideille. Vuosien kuluessa rekisteröidyn parisuhteen oikeuksia, kuten perheen sisäinen adoptio, mahdollistettiin. Tasa-arvoinen avioliittolaki saatiin voimaan vuonna 2017.  

Minne meidän pitää vielä mennä?

Sateenkaari-ihmisten syrjintä näkyy Suomen poliittisessa päätöksenteossa tänäkin päivänä. Esimerkiksi heteroparilla on oikeus kelakorvaukseen käydessään hedelmöityshoitoja yksityisessä terveydenhuollossa. Naispareilla tai itseellisillä äideillä tätä oikeutta ei ole. Viimeisimpänä esimerkkinä eheytyshoitojen kieltämiseksi kerättiin kansalaisaloite, joka sai eduskunnan tuen mutta jonka edistäminen on jäänyt vielä epävarmaksi. Myös Vaasan yliopiston ylioppilaskunta on allekirjoittanut SETA ry:n kannanoton eheytyshoitojen kieltämiseksi. 

Vaikka saisimme rakennettua lainsäädännöstä tasa-arvoisemman, Pride-liikkeen matka ei ole valmis. Yhteiskunnallinen muutos ei kuitenkaan tapahdu pelkän lainsäädännön kautta – se alkaa meistä jokaisesta. Yksilötasolla voimme edistää tasa-arvoa puuttumalla syrjintään silloin kun sitä näemme, kuuntelemalla sateenkaari-ihmisten kokemuksia ja antamalla heille tilaa tulla nähdyiksi ja kuulluiksi omilla ehdoillaan. Voimme tarkastella omia asenteitamme ja ennakkoluulojamme, opetella käyttämään inklusiivista kieltä ja vaatia yhdenvertaisuutta myös niissä tilanteissa, joissa se ei kosketa suoraan itseämme. Jokaisella on vastuu rakentaa maailmaa, jossa jokainen saa olla oma itsensä – turvallisesti, näkyvästi ja arvokkaasti.

Pride on lupaus – ja muistutus

Pride ei ole valmis juhla, vaan pysäkki matkalla kohti tasa-arvoa. Se muistuttaa siitä, että moninaisuus on osa ihmisyyttä, ei poikkeus siitä. Me olemme vasta matkalla – ja niin kauan kuin jokaisella ei ole samaa oikeutta turvalliseen, näkyvään ja arvostettuun elämään, työ ei ole valmis. Nostetaan siis ylpeästi pride-lippu salkoon – ei vain julkisen paineen tai juhlan vuoksi, vaan myös siksi, että muistaisimme jatkaa kulkua kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Perillä ollaan vasta sitten, kun kenenkään ei tarvitse piilottaa itseään.

Maaria Salminen

Hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava 2025