18.12.2020

Vaasan yliopiston ylioppilaskunta myöntää pienoisviirin Heikki Kaukorannalle


Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan (VYY) hallitus on päättänyt myöntää ylioppilaskunnan pienoisviirin nro 38 Vaasan kaupungin johtavalle ylilääkärille Heikki Kaukorannalle

Ylioppilaskunnan pienoisviiri on huomionosoitus, joka voidaan myöntää ylioppilaskunnan ulkopuolisille henkilöille tai tahoille, jotka ovat omalla toiminnallaan huomattavasti edistäneet ylioppilaskunnan tavoitteita ja toiminnan tarkoitusta. 

Hallitus on kokouksessaan päättänyt myöntää pienoisviirin Kaukorannalle.  Koronaepidemia iski syksyllä 2020 erityisesti vaasalaisiin opiskelijoihin. Korona-aikana yhteistyö viranomaisten, erityisesti Vaasan kaupungin johtavan ylilääkäri Heikki Kaukorannan kanssa, on ollut erittäin sujuvaa ja opiskelijoita ymmärtävää. Ilman Kaukorannan antamia ohjeistuksia ja suosituksia tilanne olisi voinut olla opiskelijoiden osalta vieläkin pahempi.

“Kiitän osakseni tulleesta kunnianosoituksesta ja uskon, että tulevaisuudessa jatkamme yhteistä työtä turvallisen Suomen takaamiseksi kaikille kansalaisille ja myös Teille, Vaasan yliopiston opiskelijat. Te olette tulevaisuuden airuita, joiden vaativa tehtävä tänä korona-aikana on hankkia ne tiedot ja taidot, joita vastuun kantaminen isänmaastamme, sen varjelemisesta ja kehittämisestä piankin teiltä vaativat”, kommentoi Kaukoranta huomionosoitusta. 

 

Pienoisviiri luovutettiin Kaukorannalle perjantaina 18.12.2020. 

 

Lisätietoja

Aleksi Sandroos

ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

044 324 8965

hpj@vyy.fi

 

Johanna Luomala

pääsihteeri

044 324 8964

paasihteeri@vyy.fi

 

Tilaa viikkotiedote

Pysy ajan tasalla opiskelijoita koskevista asioista ja tapahtumista