VYY:n Wappuputkinto

Wappuputkinto on Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan wappuperinne, jolla koetellaan opiskelijan wappukestävyyttä! Wappuputkinto koostuu VYY:n ja ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen tapahtumista. Wappuputkinnon aikana opiskelija osallistuu wapputapahtumiin ja kerää jokaisesta tapahtumasta leiman putkintopassiin. Putkontopassia täyttämällä opiskelija kerää eri tasoisia wappusuorituksia.
Tältä sivulta löydät lisätietoa VYY:n wappuputkinnosta.
Putkintopassi ja wappuputkinnon arvonimet
Wappuputkinnon putkintopasseja jaetaan ylioppilaskunnan palvelutoimistolla. Lisäksi ainejärjestöt jakavat passeja ainejärjestöhuomeissa ja tapahtumissaan. Passeja jaetaan palvelutoimistolla 5.4. alkaen!
Putkintopassi on tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekä suomeksi että englanniksi.
Käydessäsi tapahtumassa, joka on osa wappuputkintoa, saat yhden leiman putkintopassiisi. Osassa putkinnon tapahtumissa on ns. päätapahtuman lisäksi listattu jatkot, joista voit myös saada putkintopassiin leiman. Jos et siis esimerkiksi ehdi saada lippua sitseille, voit kuitenkin saada putkintopassiin merkinnän osallistumalla sitsien jatkoille.
Osa putkinnon tapahtumista järjestetään samaan aikaan. Mikäli kaksi tai useampi wapputapahtumaa järjestetään samaan aikaan, on ne merkitty samaan ruutuun putkintopassissa. Tällöin riittää, että keräät yhden leiman jostakin ruudun tapahtumasta.
Wappuna voit suorittaa kolme eri tasoa, jotka ovat Wappuputkinto, Tuplaputkinto sekä Wappumaster.
Suorittaaksesi Wappuputkinnon, sinun tulee kerätä kahdeksan (8) leimaa putkintopassiin.
Suorittaaksesi uuden Tuplaputkinto-arvonimen, sinun tulee kerätä kuusitoista (16) leimaa putkintopassiin.
Suorittaaksesi legendaarisen Wappumaster-arvonimen, sinun tulee kerätä leima kaikista putkinnon tapahtumista. Vuoden 2023 Wappuputkinnossa sinun tulee siis kerätä yhteensä 29 leimaa.
Putkintopassin voit palauttaa 1.5. VYY:n Wappusillikselle tai wapun jälkeen VYY:n palvelutoimistolle Domus Bothnicalle. Passia vastaan saat ansaitsemaasi arvonimeä vastaavan haalarimerkin.
Wappumasterin haalarimerkki ja kunniakirja jaetaan perinteisesti syksyllä VYY:n haalaribileissä. Tulethan kuitenkin palauttamaan tai esittämään putkintopassin VYY:n palvelutoimistolle ennen haalaribileitä.
Wappuputkinto 2023
Alla tapahtumat, jotka ovat osa vuoden 2023 Wappuputkintoa!
HUOM! Mikäli sinulla on kysymyksiä jostain putkinnon tapahtumasta, olethan yhteydessä tapahtuman järjestäjään.
Tutustu Wappuputkinnon tapahtumaan Facebookissa!
17.4. Wapinan julkkarit
18.4. Tutin Äänenawaus
19.4. CoMedian ja Tutin hyvinvointitapahtuma
19.4. Hallinnoijien H-pong + jatkot
20.4. Warrantin vappupesis
20.4. Puukkoon pubirundi + jatkot
20.4. Warrantin poikkarit
21.4. VYY:n HerkkuAppro
21.4. VESOn Amazing Race + jatkot
22.4. CoMedia catselee
22.4. KoWan ja VIOn Tour de E8
23.4. Tutin, Hallinnoijien, CoMedian ja Warrantin puistoapprot ja wappusunnarit
24.4. VYY:n Simajooga
24.4. VaKaPon rapujuhlat
24.4. Hallinnoijien ja Politivaksen pubivisa + jatkot
25.4. Tutin jäynägaala
26.4. Warrantin vappusillis
26.4. Hallinnoijien ja CoMedian vappusitsit + jatkot
27.4. Gigan wappumölkky
27.4. KoWan etkot
27.4. Gigan ja VORUn vappusauna
28.4. VaMOsin Vaasan flynkke mestaruus
28.4. SYY Wasan SYYllinen wappubingo
28.4. ESN Vaasa Crazy Hair Party
29.4. Rubbareiden Epäeroottinen aamubrunssi
29.4. PiMu presents Topeliuksen Pyllyn Pesu
29.4. Tutin eroottiset sitsit + iltamat
30.4. VYY:n Wappubileet ft. Kube ja Pihlaja
30.4. Warrantin 3K-Vappubileet
1.5. Teekkarikaste
1.5. VYY:n Wappusillis
Muut wapputapahtumat
Wapun aikana järjestetään myös muita perinteisiä wapputapahtumia, jotka eivät ole mukana putkintopassissa.
30.4. WappuPiknik Hoviskalla
30.4. Topeliuksen lakitus